Soome hümnis Jumalat ei mainita

Minu arvates täiesti asjalik jutt Martin Välliku suust, et misjaoks Eesti hümnis Jumalat mainida. Olen usklik, aga leian sellegipoolest, et riik ja kirik võiksid olla lahus - las riigil olla riigilaulud ja kirikul kirikulaulud. Pealegi ei mainita ka Soome Maamme laulus, mida samuti Pacius'e viisi järgi lauldakse, kordagi Jumalat. Jaan Kaplinski ettepanek, et Jumal "taevaks" nimetada, on ka jama. Mõte on ju sama. Pigem võiks ka meie hümni sõnades meenutada meie vanaisade ja isade vapraid võitlusi nagu Soome hümnis - näiteks Vabadussõda ja 44nda aasta võitlusi. Soome hümn kõlab nii:

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen!

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä rantaa rakkaampaa,

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien!

On maamme köyhä, siksi jää,

jos kultaa kaivannet

Sen vieras kyllä hylkäjää,

mut meille kallein maa on tää,

sen salot, saaret, manteret,

ne meist on kultaiset.

Ovatpa meille rakkahat

koskemme kuohuineen,

ikuisten honkain huminat,

täht'yömme, kesät kirkkahat,

kaikk'kuvineen ja lauluineen

mi painui sydämeen.

Täss auroin, miekoin, miettehin

isämme sotivat,

kun päivä piili pilvihin

tai loisti onnen paistehin,

täss Suomen kansan vaikeimmat

he vaivat kokivat.

Tään kansan taistelut ken voi

ne kertoella, ken?

Kun sota laaksoissamme soi,

ja halla näläntuskan toi,

ken mittasi sen hurmehen

ja kärsimykset sen?

Täss on sen veri virrannut

hyväksi meidänkin,

täss iloaan on nauttinut

ja murheitansa huokaillut

se kansa, jolle muinaisin

kuormamme pantihin.

Tääll' olo meill on verraton

ja kaikki suotuisaa,

vaikk onni mikä tulkohon,

maa isänmaa se meillä on.

Mi maailmass on armaampaa

ja mikä kalliimpaa?

Ja tässä, täss' on tämä maa,

sen näkee silmämme.

me kättä voimme ojentaa

ja vettä rantaa osoittaa

ja sanoa: kas tuoss' on se,

maa armas isäimme.

Jos loistoon meitä saatettais

vaikk' kultapilvihin,

mis itkien ei huoattais,

vaan tärkein riemun sielu sais,

ois tähän köyhään kotihin

halumme kuitenkin.

Totuuden, runon kotimaa

maa tuhatjärvinen

miss' elämämme suojan saa,

sa muistojen, sa toivon maa,

ain ollos, onnees tyytyen,

vapaa ja iloinen.

Sun kukoistukses kuorestaan

kerrankin puhkeaa,

viel lempemme saa nousemaan

sun toivos, riemus loistossaan,

ja kerran, laulus synnyinmaa

korkeemman kaiun saa.